Sumean logiikan arki-iltaa ja Jutilan teesejä

Elämä on kohdallaan, vaikkakin pieniä hyväksyttyjä häiriötekijöitä on välillä ilmassa. Yhteen arki-iltaan häiriötekijä teki kuokkavierashyökkäyksen ja ajattelin yrittää siitä kirjoittaa.
Olen itse elänyt lapsuuden, jossa vanhempani eivät juurikaan olleet kiinnostuneet minun harrastuksistani tai kiinnostuksen aiheistani. Omassa vanhemmuudessani olen toiminut toisin. Niimpä olen yrittänyt pitää huolen siitä että olen ollut mukana lasteni mielenkiinnoissa. Vaikka elinkin avioliitoossa pitkään koen silti että juuri minä olin se joka opetti lapset pyöräilemään ja uimaan tai vei pulkkamäkeen jne. On ollut omituista ja valaisevaa pysähtyä miettimään tällaisia asioita eron jälkeen. Välillä tuntee itsensä hyväksi isäksi, välillä pelleksi kun on kaikkeen suostunut. Kyllä sitä olisi toivonut että puolisonikin olisi halunnut laittaa edes yhdet sukset ristiin… Tästä aasinsillasta hyppää vanhempaan tyttäreeni, jonka kanssa minulla on erityisen hyvä suhde. Jopa niinkin hyvä että avioerossamme sekä minä että tyttäreni olisimme halunneet muuttaa saman katon alle, mutta erinäisten ikävienkin asioiden takia näin ei käynyt. Kuitenkin asia yhä itää.
Olin matkalla Open luo kun tyttäreni soitti ja kertoi riidelleensä ja sopineensa äitinsä kanssa että hän saa muuttaa luokseni. Teini-iässä tunteet hyppelevät laidasta laitaan, enkä kokenut että haluan laittaa lisää pökköä pesään joten yritin sovitellen kysellä tilannetta, sillä muutto ei olisi näin yksinkertaista jo sen takia että nykyinen asuntoni on melko pieni. Joka tapauksessa tytär oli lähtenyt kotoaan ulos ja muistutin että hän voi aina halutessaan tulla luokseni ”tuulettumaan”. Tiesin mitä tuleman pitää ja myöhemmin maatessaani Open kanssa vieretysten puhelimeni soi ja toivoin että en pilaisi yhteistä iltaamme mutta halusin vastata Exän soittoon. Sainkin kuunnella suoraa arvostelua lasten käännyttämisestä ja huonosta kasvatuksesta muutaman minuutin saamatta suunvuoroa. Katkaisin puhelun koska en kokenut että siitä olisi kenellekään mitään hyötyä ja kampesin takaisin Open viereen. Eikä aikaakaan kun puhelin soi uudestaan ja nyt vuorossa X.n paras kaveri, joka on myös minun perhetuttuni. Vihreä luuri pohjaan ja siirryin sohvalle juttelemaan. Tämä kamu on sinänsä hyvää juttuseuraa ja näkee edes vähän asioita laajemmalti. Kuitenkin huomasin ensimmäistä kertaa hermostuvani keskustelussa hänen kanssaa. En kuitenkin niin että ääni olisi noussut tai solvauksia olisi tullut ladeltua, mutta kesken puhelun tajusin että tämä saattaisi olla hyvinkin viimeinen kerta kun enää juttelen tämän Kamun kanssa. Olin aina pitänyt Kamua erittäin mukavana sekä hyvinkin oikeudenmukaisena ja psykologista silmää omaavana ihmisenä, mutta tapa jolla kaikki ikävä pyritään siirtämään minun vastuulle huolimatta mistään tosiseikasta sai aikaan tämän ajatuksen. Taisin lopettaa puhelun toteamalla ettei tästä seuraa mitään hyvää, toivotin terveiset ja lopetimme puhelun. Seuraava päivän sitten X pisti lisää pökköä pesään mainitsemalla otteita puhelustani Kamun kanssa jne. Pistin vielä Kamulle tekstarin jossa kerroin kuinka ikävää on että X vetää riitoihinsa asioita joita olimme puhuneet Kamun kanssa puhelimessa. Vastausta ei tullut ja tuskin tuleekaan.
En väitä että olen puhtoinen, mutta jaksan ihmetellä miksi ympäristön paine voi olla niin suuri ettei pystytä hyväksymään tosiasioita ja myöntämään että joskus on tullut tehtyä suuria virheitä. Kantaa vastuunsa menneisyydestään. Olisi varmasti erittäin puhdistavaa myöntää olleensa josku huono vanhempi ja pyrkiä paikkaamaan haavat. Pelkkä asian kieltäminen ja syntipukkien sokea etsiminen siitä helpoimamsta kohteesta ei voi tuoda mitään hyvää. Onneksi omat lapset on sen verran isoja että ne jo ymmärtävät missä mennään. Eron tiimellyksessä olen tajunnut että tätä elämää on kaikkein paras elää kantamalla vastuunsa omista tekemisistään.
Pakko antaa vielä pienet kehut Opelle. Minusta tuntui pahalta jutella X.n ja kamun kanssa ollessani Open luona semminkin kun omasta mielestäni Open ei tarvitsisi näitä asioita joutua kuuntelemaan. Kesken pitkän puhelun Kamun kanssa maatessa sohvalla, Ope tuli ensin viereeni ja myöhemmin päälleni ja painoi kauniista päänsä rinnalleni. Koin aitoa välittämästi vastapainona jota tuskin unohdan koskaan.
Koska tästä tekstistäni tuli niin pitkä, ajattelin palata Jutilan teeseihin myöhemmin.

Syvistä vesistä

Kokemus opettaa. Kaikki mikä ei tapa, sattuu saatanasti. Aika parantaa haavat. Jne. Todellako? Kyllä se niin taitaa olla, vaikka aluksi sitä ei uskoisi. Voi kuinka pystyisikin elämään ilman historian taakkaa. Voisi katsella vain tulevaisuuteen ja suunnitella tekemisensä onnensa mukaan.
Olen huomannut että joskus hetket jotka pitäisivät olla ne onnellisimmat, saattaa pilata joku pieni historian lehti. Se voi olla haju, maku, muisto tms. Minulla se on yksinjääminen / ahdas paikka. Se saattaa sysätä pois raiteilta ja seuraavalla asemalla holtohenkilöstä on varmasti lomilla. Onnellinen hetki meni jo ja kukaan ei jäänyt pois asemalla.
Olen joutunut tekemään paljon töitä itseni kanssa ja vuoksi. Uskon tälläerää jääneeni vain pari asemaa liian myöhään pois ja ehkä ensi kerralla osaan hypätä pois oikealla asemalla. Tiedän ja tunnistan vajavaisuuteni ja se auttaa minua paljon. En välttämättä enää säpsähdä asiasta jotka saattoivat saada minut tärisemään joitakin vuosia sitten. Tiedän että nämä kummajaiset tarkistavat lippuni joka ainoassa junassa, mutta kerta kerralta se haittaa minua vähemmän. Uskon että vielä tulee päivä jolloin olen oikeasti ja rehellisesti onnellinen. Uskon ja tiedän että tällaisia hetkiä on jo ollut mutta kokonaisvaltaisuus ratkaisee.
Miksi menneet eivät voi olla menneitä? Miksi se rumasti käyttäytynyt henkilö on yhä osa minua, vaikka en ole hänen kanssa tekemisissä tai hän on jo kuopattu? Kaikkea ei ymmärrä mutta silti asiaa pitää työstää. Onneksi en ole tarrautuvaa tyyppiä vaan haluan onnea ja hyvää, myös lähimmäisilleni. Olen jättänyt jälkeni, mutta myös onnistunut heittämään ikävät muistot kauas. En saa muistoista voimia enkä mitään hyvää, joten miksi en voisi ne unohtaa?
Olen uuden ja kauniin alussa. Pidän Opesta todella paljon ja viihdyn hänen kanssaan paremmin kuin kenenkään muun. Minulla on mielenkiintoinen uusi työ, muutama (tarpeeksi minulle) hyvä ystävä. Olen aloittanut vanhan harrastuksen ja huomaan osaavaani vielä taidon. 24/7 ei riitä siihen kaikkeen mukavaan mitä haluaisin tehdä. Minulla ei asiat voi olla tällä hetkellä huonosti, eihän? Ja ei ne muuten olekkaan. Aion nauttia tulevasta keväästä.

Askelia sokkelossa

Herään onnellisena ja lämpöisenä Ope kainalossa. Ope on ikävästi nuhassa muttei kuumeessa ja joutuu siten lähtemään töihin. Itse yritin monin keinoin saada saman pöpön ed. iltana, mutta ei, ei tänä talvena millään. Ajatukset siirtyvät uuteen työhöni, en tiedä mitä odottaa, mutta toivottavasti parempaa on luvassa.
Aamupäivä kuluu intraa lueskellen ja kummin kanssa avokonttorissa pyörien ja uusiin työkavereihin tutustuen. Paljon iloisia naamoja ja liikaa uusia nimiä. Lahopääni tuskin muistaa kahtakaan enää huomenna. Pari harha-askelta wc:tä etsiessä ja aamukahvista ei tietoakaan. Fiilis kuitenkin pysyy ylhäällä.
Yritän asentaa chätti-ohjelman jotta voisin kertoa kuulumisia parille ystävälle, mutta firman IT-politiikka on sen verran tiukkaa että asennus ei onnistu ja pistän vastineeksi meilin Opelle. Lounastreffit on sovittuna onneksi työkavereiden kanssa ja pääsen tutustumaan työpaikkaruokalaan. Kokemus ei ansaitse riviäkään tekstiä, mutta seura on sentään loistavaa. Läppä lentää ruokapöydässä lahjakkaasti ja hauskaa juttua riittää.
Iltapäivällä tutustuin lisää rakennuksen sokkeloihin ja huomasin ottaneeni vaan muutaman harha-askeleen, no kerros sinne tai tänne, who cares. Käyn vielä koneeni kimppuun tarkistaen sähköpostit ja asentaen parit ohjelmat. Huomaan lähettäneeni sähköpostini Opelle väärään osoitteeseen, mutta kuitenkin jollekkin samannimiselle ja hetken kaduin viestin sisältöä. Pistän anteeksipyyntömeilin perään ja toivotan ÄikänOpen sijaiselle hyvää päivää. Mietiskelen muutamaa oikeaa työjuttua ja kirjoitan yhden meilin vanhalle työkaverilleni joka on ilokseni yhteyshenkilönä eräässä uudessä projektissani.
Huomaan työpäivän kuluneen nopeasti ja olen innoissani. Uudet työtehtävät ja -välineet ovat mielenkiintoisia ja tunnen löytäväni itsestäni kunnianhimoa ja näyttämisenhalua. Pomoni vielä hipsii juuri ennen kotiinlähötäni kertomassa buukanneensa minut vetämään koulutusta hänen tiiminvetäjilleen. Pienen hetken koen kauhua, mutta sitten ymmärrän että tätä minä juuri tulin täältä hakemaan. Lähden tyytyväisenä kotiin.

Alussa oli onni

Olen muutama kuukausi sitten eronnut mies. Avoieron harkinta on vielä menossa mutta käytännössä ero on selviö. Rusettimarsu on päässyt häkistään. Henkisesti erosin jo vuosia sitten ja fyysisesti siis jokunen kuukausi sitten. Voisin kertoa ja kuvailla tarkasti tilanteet kun nuo päätökset tein, mutta en koe sen olevan oleellista. Sen kuitenkin haluan sanoa, että viimeiset vuodet olen tarponut sumussa. Elämääni on mahtunut paljon ikäviä asioita joista kaikista ei olisi selvitty ilman hyviä ammattilaisia. Avioliiton viimeiset vuodet olivat käytännössä kulissia, joissa jotenkin yritin selvitä huomiseen ilman että se kuitenkaan toisi mitään parempaa. Voin kertoa että muutamassa vuodessa tällaista elämää on todellakin muutama vuosi liikaa. En kuitenkaan ole katkera etten riuhtaissut itseäni aikaisemmin irti. Syy miksi näin, selviää myöhemmin.

Minulla on 2 tytärtä. Taiteellinen murkku ja hieman nuorempi esiteini. Mielestäni suhteeni lapsiini on loistava ja tiedän heidän pitävän minua ymmärtäiväisenä ja hyvänä isänä. Lapset asuvat äidillään mutta viettävät viikottain kanssasi useamman päivän.

Eroni jälkeen minua on lykästänyt 2 kertaa lujasti. Ensimmäinen onnenpotku on uusi työpaikka. Olen työskennellyt pitkään teollisuusalalla mikä ei ole henkisesti antanut minulle käytännössä mitään. Tein työtä tyhjiössä, jossa työ muodostui raskaaksi suorittamiseksi ja ainoat ilon hetket työpaikalla toivat muutamat loistavat työkaverit. Nyt ensi viikon alusta aloitan uuden työn. Käytännössä työnkuva tulee varmasti olemaan pitkälti sama kuin aikaisemminkin (hyvä niin) mutta uusi ala, uudet haasteet ja uudet vastuut ovat saaneet minussa heräämään vanhan kunniahimon ja näyttämisen halun. Uskon ja toivon tämän olevan oikea suunta minulle.

Sitten toiseen onnenpotkuun. Joitakin päiviä eroni jälkeen sattui jotakin ihmeellistä. Tavallaan ikävä asia joka piti sisällään onnen. Ja jotta voin tämän asian kertoa sen ansaitsemalla tavalla pitää hypätä muutama vuosi taaksepäin jolloin tapasin ensimmäistä kertaa yhden hyvän ystäväni. Kyseessä on tietenkin nainen ja kutsun häntä jatkossa OPEksi hänen koulutuksensa mukaan. Tapasi Open ensimmäistä kertaa työni kautta. Hän vaikutti erittäin iloiselta, suloiselta, sosiaaliselta ja huumorintajuiselta ja varmasti nämä ominaisuudet johtivat siihen että tulimme hyvin juttuun. Näiden muutaman vuoden aikana, jotka olemme olleet ystävinä, olemme puhuneet paljon vaikkakin lähinnä chätissä. Pikkuhiljaa ystävyytymme syveni johon varmasti vaikutti ikävät kokemuksemme, joita pikkuhiljaa aloimme jakaa toisillemme. Alusta lähtien oli selvää että tulimme hyvin juttuun, mutta myöhemmin kun elämä alkoi potkia, huomasimme löytävämme toisistamme myös todellisen ystävän joka halusi auttaa ja joka välitti.

Vaikka pidin Opea aina hyvin viehättävänä ja mielenkiintoisena en kuitenkaan koskaan ajatellut että me voisimme olla pari. Tosin en voi väittää etteikö se olisi ollut joskus fantasiani. Mutta me elimme vahvasti omia elämiämme ja olimme kuitenkin vain hyviä ystäviä. Tässä yhteydessä on hyvä tarkentaa että olimme kyllä avautuneet toisillemme melko vahvasti ja tiesimme melko paljon toistemme iloista ja suruista, väittäisin jopa että harvinaisen paljon.

Minä olin siis eronnut ja löytänyt oman asunnon ja Ope seurusteli onnellisesti. Hyppäämättä sen syvemmälle toisten yksityisiin asioihin, kävi kuitenkin niin että Ope olikin yht’äkkiä, omasta tahdostaan riippumatta, sinkkuna. Olin ajatellut etukäteen etten aio pyrkiä uuteen suhteeseen nopeasti vaan haluaisin ensin rauhassa selvittää ajatuksiani. Mutta tajusin silloin, että jos en nyt toimisi ja yrittäisi Open suhteen jotain, niin luultavasti katuisin sitä vielä kiikkustuolissa. Niimpä tuumasta toiseen. Etsin vanhasta chättihistoriastamme erään kirjan jota Ope oli metsästänyt. Onnistuin tämän kirjan löytämään eräästä divarista. Käärin kirjan pakettiin ja pistin mukaan kirjeen kirjeen, jossa kerroin avoimesti tilanteestani ja tunteistani häntä kohtaan. Paketin kävin pudottamassa hänen postilaatikkoon ja sitten tiputin housut kinttuun ja istahdin tulisille hiilille odottamaan. En ollut ollenkaan varma että kirjeeni johtaisi mihinkään, päinvastoin, ja niimpä kirjeessä taisin useasti pyydelläkin että toivottovasti voisimme jatkaa vähintään ystävinä.

En halua kirjoittaa Open puolesta mitään, mutta kiteytettynä voin mainita että kirjeen jälkeen 1 asia johti pikkuhiljaa ja rauhallisesti toiseen ja tällä hetkellä olemme enemmän kuin ystävät. En halua kirjoittaa että seurustelemme tai olemme pari, koska Opessa asuu pieni sitoutumiskammoinen Bambi joka saatta luikkia moisten termien käytön jälkeen karkuun, enkä halua että kesyttämisprojektini kokee pahan takaiskun.

Meillä on hyvä olla keskenämme. Se mikä siitä tekee erityisen hienoa on se rentous jolla suhtaudumme toisiimme. Me haluamme ja hyväksymme toisemme sellaisena kuin hän on. Emme odota kuuta taivaalta vaan vaalimme sitä hyvää oloa mikä meillä on. Nautimme omalla tavallamme yksinkertaisista asioista. Kainalokkain televisiota rennosti katsellen on parhaimmillaan taivaallista.

Opella on uskomaton huumorintaju. En ole aikaisemmin tavannut naista jonka kanssa voi vitsailla melkein kuin miehen kanssa ja joskus jopa enemmän. Ja älkää ymmärtäkö tätä väärin, sillä hän ei ole silti millään muotoa karski tai paha suustaan vaan päinvastoin. Musiikkimakumme on pitkälti samasta levystä veisteltyä. Tykkäämme hieman rajummasta musiikista, myös livenä, ja olemme ehtineet käydä livenä fiilistelemässä jo mm. Sparzanzaa, Leveragea ja Raskasta joulua. Pienet lisäkehut vielä lopuksi. Ope on erittäin kaunis ja söpö ja järjettömän kuuma. Pidän itseäni onnepekkana.

Edellä on nyt kerrottu asioista melko lyhyesti ja jopa luettelomaisesti. Halusin saada kaikki minulle tärkeät asiat sanottua ensimmäisessa päivityksessä, jolloin jatkossa on helpompi keskittyä hetkeen. Olen nyt tavallaan uuden alun ensiaskeleilla ja aion tässä blogissa tulla kertomaan ajatuksiani, tunteitani ja tapahtumia seuraavilta askelilta.